Olen vanhempi osakas Yritysjärjestelyt ja yhtiöoikeus -ryhmässämme ja vastaan toimistomme pohjoismaisesta liiketoiminnan kehittämisestä. Lisäksi toimin Bird & Birdin konsulttiyhtiö OXYGYn hallituksessa ja Suomen toimiston johtoryhmän jäsenenä.
Yritysjärjestelyt ovat erikoisalaani. Minulla on yli 20 vuoden kokemus asiakkaiden neuvomisesta yritysjärjestelyissä, fokusalueena teolliset transaktiot sekä cross-border -järjestelyt. Viime vuosina työni on painottunut teknologia- ja infrasektorille. Minut on noteerattu johtavissa kansainvälisissä asianajoalan hakemistoissa, kuten Chambers and Partners ja IFLR.
Minulla on myös vahva kokemus kaupallisista sopimuksista mukaan lukien JV-järjestelyt ja yhteistyösopimukset. Edellä mainittujen lisäksi neuvon asiakkaitamme teknologian kaupallistamiseen sekä immateriaalioikeuksiin liittyen ja olen tehnyt ohjausryhmätyötä toimialalla.
Lontoon opintojeni myötä kiinnostuin erityisesti Civil law ja Common law -järjestelmien sopimusoikeudellisista yhtymäkohdista ja siitä, miten oikeusjärjestelmien pienet erot näyttäytyvät käytännössä. Luennoin säännöllisesti yritysjärjestelyihin sekä kaupallisiin sopimuksiin liittyen, ja olen julkaissut neljä kirjaa. Olen aiemmin työskennellyt toisessa johtavassa asianajotoimistossa osakkaana.