Työskentelen Senior Associate -juristina työoikeusryhmässämme Helsingissä.
Neuvon ulkomaisia ja suomalaisia asiakkaita työoikeuteen, henkilöstöhallintoon sekä verotukseen liittyvissä kysymyksissä. Laadin työ- ja johtajasopimuksia sekä autan asiakkaita käytännönläheisesti päivittäisissä työoikeudellisissa kysymyksissä työsuhteen koko elinkaaren ajalta. Tuen asiakkaita myös työsuhderiitakysymyksissä sekä yritysjärjestelyissä. Laadin HR ja ESG- due diligence -raportteja ja neuvon eri työnantajavelvoitteissa liittyen henkilöstöön liittyviin toimenpiteisiin ja velvoitteisiin. Tuen myös erilaisten vastineiden laadinnassa sekä viranomaiskirjelmöinnissä.
Työoikeudellisen neuvonnan lisäksi neuvon myös verotukseen liittyvissä kysymyksissä kuten palkkahallinnon raportointivelvoitteissa, palkitsemiskysymyksissä sekä sosiaaliturvaan ja eläkkeisiin liittyvissä tapauksissa. Erikoisalaani on myös henkilöverotus sekä erityisesti työntekijöiden kansainvälinen liikkuvuus. Tuen asiakkaita kansainvälisen liikkuvuuden eri osa-alueilla (työoikeus, lähetetyt työntekijät, työluvat, verotus, palkkaraportointi, sosiaaliturva) aina yksittäisistä suunnittelutapauksista työnantajien laajempaan tukeen työntekijöiden kansainväliseen liikkuvuuteen ja etätyöskentelyyn liittyvien politiikkojen ja prosessien laadinnassa. Neuvon myös verotarkastus- ja oikaisuvaatimustapauksissa.
Ennen Bird & Birdille siirtymistäni työskentelin henkilöstön kansainväliseen liikkuvuuteen erikoistuneessa monikansallisessa konsultointiyrityksessä vero- ja työoikeusjuristina. Lisäksi toimin sisäisissä henkilöstöjohtotehtävissä. Tätä ennen työskentelin erittäin pitkään Big four -tilintarkastusyhteisön vero- ja lakiosastolla tehden laaja-alaosia vero- ja työoikeudellisia asiakastoimeksiantoja toiminen myös työoikeusasiantuntijatiimin vetäjänä. Urani alussa työskentelin verohallinnossa eri positioissa yritysverotuksen ja työnantajavelvoitteiden neuvonnan parissa.
Minulla on yli 20 vuoden kokemus työsuhde- ja veroneuvonnasta. Kaikista edellä mainitusta tehtävistä olen saanut paljon käytännön kokemusta ja laaja-alaista näkemystä - nämä kaikki ovat avuksi asiakkaiden tapauskohtaisen tuen tarpeen ymmärtämisessä niin, että asiakkaat saavat minulta selkeän käytännönläheistä ja proaktiivista tukea kysymyksiinsä. Työssäni nautin erilaisten ihmisten kohtaamisesta, monipuolisista toimeksiannoista sekä erityisesti pitkäaikaisten asiakassuhteiden syntymisestä niin, että asioista voidaan puolin ja toisin keskustella mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja hyvin matalalla kynnyksellä.